En ole  kotoisin rikkaasta perheestä tai syntynyt kultalusikka suussa. Ei lapsuudessani meillä köyhää ollut, mutta emme olleet rikkaitakaan,ehkä enemmän kuitenkin siellä keskitasoa matalammalla jos sitä (vanhempien) palkalla mitataan. Aina kuitenkin oli ruokaa pöydessä, puhtaat vaatteteet ja katto pään päällä, saatoin mennä kaverin synttäreille miettimättä että pahoittaako päivänsankari mieltään kun ei ollut rahaa ostaa syntymäpäivälahjaa, enkä myöskään joutunut jättää menemättä synttärikutsuille samasta syystä. Joka tapauksessa, vietin mielestäni melko normaalin lapsuuden perheen rahatilanteen kesken.

Vaikka en tosiaan ole rikkaasta perheestä,niin pakko on myöntää,että koville otti se kerta,kun n. puolitoista vuotta sitten mieheni kanssa huomasimme, että emme pärjää enää omillan, pakko on jostain hakea apua. Tilanteeseen johti hyvin monet seikat, oman asunnon pakollinen myynti, ja siitä jäänyt velka, työttömyys, muutto vuokra-asuntoon, ja siltikään rahat eivät riittäneet asunnonsta jääneen velan lyhentämiseen, saati sitten elämiseen. Autostakin piti luopua, koska ei ollut rahaa teettää siihen 300e maksavaa korjausta.
En siis tipahtanut korkealta ja kovaa.. mutta silti, pakko myöntää, että kyllä se kirpaisi, kun jouduin menemään sossuun ensimmäisen kerran. Tosin vielä vaikeampaa se oli miehelleni,ehkä siksikin, että hän ajattelee ehkä hieman vanhanaikaisesti, että miehen pitäisi tuoda leipä taloon, ja pitää naisensa ja lapsensa leivässä, ja vaatteissa. Hänelle se oli henkisesti ehkä vielä rankempaa kuin minulle. Itse olisin ollut valmis menemään sossun puheille jo ehkä n. 1-2 kk aikaisemminkin, mutta mieheni ei aluksi suostunut, sain hänet puhuttua viimein ympäri. Niinpä sitten viime talvena soitimme sossuun, ja saimme ajan n. viikon päähän, tosin, siitäkin piti tapella, meillä ei kuulemma ollut tarvetta sossun avustuksiin.. jälkeenpäin ihmettelen, että millä perusteella meille sanottiin näin? Rahaa jäi, kaikkien lyhennysten, laskujen ja muiden pakollisten menojen jälkeen 250-200e /2hlö.. se on siis paljon vähemmän kuin mitä sossu määrittelee kahden ihmisen tarvitsen kuukaudessa (700€). Miten meille siis voidaan sano, että meillä ei ole tarvetta sossun avustuksiin?
Onneksi meille sattui ensimmäisellä kerralla aivan ihana sosiaalityöntekijä, kiitos hänelle, jos olisimme ensimmäisellä kerralla saaneet sen henkiön joka jatkossa käsitteli meidän hakemuksiamme, olisimme varmasti jättäneet koko jutun siihen. Enää en stressaa kuukausittaisten avustuhakemusten lähettämisestä, se on normaali osa elämää nyt, eikä tällähetkellä paha asia lainkaan. Toivon,että joskus pääsen vielä töihin, saan asunnosta jääneen velan maksettua ja ehkä sitten en enää tarvitse sossun palveluja, mutta nyt tilanne on tämä, ja se on hyväksyttävä.

Mutta..vaikka olen hyväksynyt sen, että tällähetkellä elämme sossun rahoilla, sossun maksamassa vuokrakämpässä, niin..josksu tulee aika nöyryytetty olo.
Ei, ei sen takia, että elämme sossun tuella, vaan sen takia, että usein saa korjailla sossun söhläyksiä, selitellä ja korjailla taas. Esim. aikanaan kun tätä vuokra-asuntoa hain, sain sossulta maksusitoumuksen takuuvuokraa varten, jotta saimme haettua avaimet asuntoon. Se asia olla kyllä kunnossa, mutta.. sosiaalityöntekijä sanoi hoitavansa se maksun eteenpäin vuokranantajalle.. Sitten meni kuukausi tai puolitoista, ihmettelimme kun tuli karhu vuokranantajalta, (sossu maksoi vuokrat suoraan jokakuuausi,joten sen piti hoitua ilman että meidän tarvi itse sitä maksaa). Soitin vuokranantajalle ja kysyin, että eikö vuokraa ole maksettu, hän sanoi,että: "on kyllä,mutta teillä on takuuvuokra maksamatta vielä".  Sanoin hänelle sitten,että hoidan asian, ja palaan asiaan. Soittelin sossuun ja he väittivät hoitaneensa asian, siitä sai sitten tapella moneen kertaan jne, lopulta sain (n. kahden viikon kulutta ensimmäisestä kerrasta) soittaa vuokranantajalle, että NYT vihdoin takuurahat ovat tulossa tilille. Ei minua nolottanut sanoa, että olemme sossun asiakkaita, ja että sossun olisi pitänyt hoitaa se, mutta se minusta oli noloa, ja nöyryyttävää, etttä vaikka itse koetin hoitaa asiat miten hyvin,niin sossu ei sitä tee.. sitten saa selitellä muille ihmisille asioita, ihan kuin se olisi minun vika, ettei ko. asiaa ole hoidettu.

Eräällä toisella kerralla sain tapella sossun kanssa siitä,että pitääkö minun toimittaa erästä paperia uudelleen sossuun, kosa se oli jo,n. vuotta aikaisemmin toimitettu toisen kaupunginosan sosiaalityöntekijälle (Tämä paperi,ja  asia oli sellainen, joka ei ollut muuttunut vuodessa mihinkään, eli se "vanha" paperi kelpasi aivan hyvin senkin puolesta). Sossutäti alkoi vaatia minua tilaamaan ko.paperia uudestaan, sekin olisi maksanut minulle n. 10-15e postikuluineen, lisäksi,että jos olisin tilannut ko. asiakirjan uudestaan, se olisi viivyttänyt kyseisen kuukauden tukihakemusta n. kahdella viikolla,ja näinollen myös tuen saapumista tilille. Onneksi tajusin sanoa, että kyllä heillä pitäisi olla ko. paperi tallessa, koska se on toimitettu n. vuosi aikaisemmin saman kaupungin sosiaaliasemalle, eri toimipisteeseen vain. (eiköhän sossullakin toimin jonkunlainen "sisäine posti" tms.?) Tajusin lopulta "uhkailla" sossutätiä sosiaaliasiamiehelle soittamisella, jos ko. paperia ei alkaisi löytyä. seuraavana päivänä sain tekstiviestin ko. sossutädiltä, että paperi on "löytynyt" (?!).

Näitä tapauksia on ihan liikaa, sekä sattunut itselle, että ystäväpiirissäni.. Ei se sossussa asioiminen ole nöyryyttvää, mutta se, miten meitä pompotellaan, kuinka alentuvasti meitä kohdellaan, komennella, tiuskitaan, vittuillaa, jne, se on se, mikä nöyryyttää..

Seuravaksi pitäisi taistella sossun kanssa siitä, että saamme minulle uusittua passin, onneksi kuulin tänään H:lta, että sossun pitää maksaa yksi henkilöllisyystodistus/hlö. Itselläni ei ole ollut "ylimääräistä" rahaa laittaa sitä 50-60 e valokuviin ja passiin, joten olen koettanut pärjätä jo yli vuoden ilman oikealla nimellä olevaa henkilöllisyystodistusta, toisinaan "hieman" haastavaa sanoisin. Mutta, kiitos H:n, nyt tiedän tämänkin, että senkin rahan saan takaisin sossuta, ei siis ole pois ruokarahoista ensi kuussa :).

Itse kyllä toisinaan väsyn tähän sossulle menevien lappusten ja muun paperirumban pyörittämiseen, aina tuntuu siltä,että juuri kun saa edellisen hakemuksen pois alta,pitää alkaa täyttää jo seuraavaa.
Ja jokaista hakemusta varten pitää juosta sen seitsemän virastoa ja täyttää kyselykaavakkeita varmaan tusinoittain, kaikissa halutaan tietää äidin mummon kissan nimi ja jukkapalmun pituuskasvu vuodessa, sekä kaikki muu yhtä olelllinen.
Pakko myöntää,että muutaman kerran on jäänyt nuo hakemusten tekemiset aika viime tippaan, tai myöhästynyt ihan sen takia,ettei ole puhtia hoitaa noita virastoja, hakea papereita ja tulostaa kuitteja sieltä ja täältä, laiskuuttako? saamattomuuttako?  kyllästymistä pompotteluun paikasta toiseen?

Liittymättä varsinaisesti tähän sossuasiaan, mutta kuitenkin; kuten eräs ihminen kirjoitti hetki siten blogissaan, miten mukavaa oli käydä leipäjonossa, hakemassa ruokaa kotiin, kun kerrankin pääsi sisätiloihin ja esim. vessaan odottaessaan ruokakassien jakoa.
Hyvin monissa paikoissa ainakin täällä pk-seudulla ruokajonot ovat kokonaan ulkona, ruokia siis sekä jonotetaan, että ne jaetaan ulkona. Se on oikeasti aika nöyryyttävää, kun vieressä menee hyvin vilkkaasti liikennöity tie, ihmiset kulkevat autoissa, ratikoissa, kävellen tai pyörällä ohi, ja kaikki tuijottavat siellä sateessa kyhjöttäviä, leipäpussia käteensä odottavia ihmisiä. se on nöyryyttävää. Tämä sama ihminen mainitsi, että kun pääsi hakemaan ruokakassin sellaisesta ruokajonosta, jossa ruoan jonotus ja jakelu tapahtuu sisällä, ja lisäksi on tarjolla mahdollisuus esim. käydä vessassa, ja joskus tarjolla on jopa kahvia, niin silloin sitä tuntee itsensä ihmiseksi.
Itse kävelin tässä muutama viikko sitten pelastusarmeijan ruokajonon ohi kun ihmiset odottivat ulkona... satoi, ja kylmä tuuli puhalsi pitkin kallion katuja. Itseäni nolotti, ja mietin.. niinkuin meidän suomalaisten sanotaan aina miettivän.. "mitähän noikin minusta ajattelevat". Itse mietin sitä, että toivottavasti kukaan noista, kadulla leipäpussiaan odottavista ihmisistä, ei ajattele, että minä ajattelisin heistä pahasti.. Tuli sellainen tunne, että haluisin sanoa  heille, että "hei.. mä olen yksi teistä". Minulle tuli näitä ruokajonossa seisovia ihmisiä kohtaan osittainen säälin tunne, ei suinkaan siksi, että he ovat ruokajonossa, vaan siksi, että tiedän miten nöyryytvää se on, jonottaminen kaiken kansan nähden, kuin apinat sirkushäkeissään...
Itse en näe siinäkään mitään nöyryyttävää että jos haen ruokaa ruokajonosta, mutta se,millaiset tilat kaupungit ja kunnat ovat ruokajonoille tarjonneet (tai jättäneet tarjoamatta...?!), se on nöyryyttävää.. ja joissain paikoissa myös ihmisten kohtelussa olisi toivomiseen varaa.

Ei ole nöyryyttävää olla sossun asiakas,mutta se miten sossu kohtelee asiakkaitaan on nöyryyttävää..