Tuleekohan tästä nyt  vähän kulunutta ja vanhanaikaista tekstiä, kun alan blogissa pohtimaan erilaisuutta,sen hyväksymistä, hyväksymättömyyttä ja sen seurauksia yms. Ehkäpä, mutta silti päätin siitä kirjoittaa, koska se on nyt viime päivinä pompannut omassa elämässäni esille taas monestakin syystä, ja monesta suunnasta melkein yhtä aikaa.

Aluksi ainakin yksi esimerkki.
Olin ystäväni kanssa (hän on sokea) messuilla, ja menimme sitten kahvilaan istumaan ja lepuuttamaan kipeytyneitä jalkojamme. Kysyin ystävältäni mitä hän haluaisi syödä,johon hän tietysti kysyi mitä on tarjolla? Minä kävin kurkkimassa tiskin yli ja palasin pöytäämme kertomaan ystävälleni mitä siellä oli tarjolla.
Vaikka hän on sokea,hänelle on todella tärkeitä visuaaliset kuvaukset, hänelle ei riitä että kerron "siellä on lohivoileipä" hän haluaa kuulla mieluummin "siellä on tummanleivän päälle tehty lohivoileipä, jossa on kurkkua, tilliä, tomaattia, kananmunaa,lohta ja koristeena sitruunaa".  Toki hän haluaa tietää tarkemmin miltä tuote näyttää,oli kyseessä sitten voileipä tai lenkkarit, koska hän ei voi niitä itse nähdä.
Kertoessani tarjolla olevista tuotteista, viereiseen pöytään tuli kaksi n. 40-45 ikäistä todella tärkeän, kiireisen ja itsetietoisen bisnesnaisen näköistä rouvashenkilöä jakkupuvuissaan ja hajuvesipilvi ympärillään leijuen. Minulla itselläni on lievä puhevika, ei kovin paha, mutta kylllä sen huomaa kun puhettani pidempään kuuntelee.
Saimme päätettyä ystäväni kanssa mitä syötävää haluamme,ja minä lähdin niitä meille hakemaan. Ystäväni jäi pitämään meille paikka täydessä messukeskuksen kahviossa. Tulin Kahvin ja leivosten kanssa takaisin pöytään ja annoin kahvin sekä leivoslautasen ystävälleni suoraan käteen, jo tätä naiset kovasti ihmettelivät. Ystäväni hieman sotki syödessään, (koettakaapa itse syödä kermakakkupalaa silmät koko ajan kiinni, onnistutteko syömään niin,ettei yhtään putoa pöydälle tai lusikasta takaisin lautaselle?). Tätä naiset sitten ihmettelivät muka hiljaa keskenään "On se kumma kun aikuinen ihminen ei osaa syödä sotkematta". Jatkoimme jutustelua naisten kommenteista välittämättä, mutta siihenhän he vasta huomiota kiinnittivätkin.. Kun he kuulivat että puhun hieman eri tavalla (puheviastani johtuen siis) niin naiset alkoivat tuijottaa meitä ja supista keskenään..  Tuli sellainen olo, että he olivat tulleet katsomaan jotain Friikkisirkusta. Naiset lähtivät onneksi ennen meitä pois, kerroin sitten ystävälleni heidän ilmeistään ja supattelustaan, niin ystäväni totesikin, että "no sääli heitä, jos ovat noin tynnyrissä kasvaneita, etteivät ole ennen jollain tavalla vammaisia ihmisiä nähneet".  Juttelimme aiheesta hetken, ja totesimme ystäväni kanssa,että he tässä taisivat olla pahemman luokan vammaisia, asennevammaisia nimittäin.

Toinen tapaus oli tänä aamuna kaupassa, nuori äiti oli lapsensa (ilmeisesti Down-syndroomalapsi) n. 7-8v. kanssa ostoksilla, minä olin heidän vieressään valitsemassa vihanneksia. Tyttö jutteli äidilleen ja selitti jotain miten kovasti pitää porkkanoista yms. Eräs n. 50v. mies meni meidän ohitsemme, tuijotti hyvin pitkään ja naureskeli, vilkuili tytön äitiä mielestäni jotenkin halveksivasti ja naureskeli taas.
Mulle tuli tosi paha olo tämän äidin puolesta, ja tulin myös aika vihaiseksi.. Voiko oikeasti joku viel nykypäivänä käyttäytyä noin? Vai käyttäydytäänkö nimenomaan nykypäivänä noin, kun ei enää välitetä?

Minut ainakin on kotona kasvatettu siihen, että kaikki ihmiset ovat normaaleja, oli heillä sitten jokin vamma tai ei, tai eivät ehkä ole normaalje, mutta ainakin heitä voi, ja pitää kohdella kunnioittavasti.
Toki, vammaisissakin ihmisissä löytyy sitten näitä, jotka käyttävät vammaansa hyväksi jotta saisivat erikoiskohtelua jokapaikassa esim. etuilemalla kassajonossa tms.  Mutta tälläistä käytöstä,että pitää korostaa itseään ja omaa etuaan nyt löytyy kaikista ihmisryhmistä, riippumatta siitä, onko joku vammainen tai ei.

Minusta on epänormaalimpaa se, että jos joku ei ole ennen tavannut jollin tavalla vammaista ihmistä, kuin se, että joku on jollain tavalla vammainen, oli sitten kyse fyysisestä, henkisestä tai psyykkisestä vammasta, lyhytaikaisesta tai pysyvästä. Olisi mielenkiintoista tietää, miten sekin mies jonka tänä aamuna näin kaupassa naureskelevan kehitysvammaiselle tytölle,miten tämä mies suhtautuisi,jos saisi tietää että esim. hänen lapsen lapsensa tulee olemaan down-lapsi? tai sokea? tai että hänen tulevalta lapsenlapseltaan puuttuu toinen käsi? tai lapsella olisi puhevika? Nauraisiko hän vielä? Tuskin..  Olisikin varmasti aika kasvattavaa, jos jokaisen ihmisen lähipiiriin kuuluisi jollain tavalla vammainen ihminen, ehkäpä me kaikki huomaisimme sitten, että hekin ovat kaikesta huolimatta tavallisia ihmisiä.

Ehkäpä joku vammainen saattaa olla fyysisesti aikuinen,mutta henkisesti lapsen tasolla,mutta estääkö se silti kohtelemasta häntä kunnnioittavasti? Ei estä.
Ei hänen kanssaan voi puhua päivän politiikasta, mutta monesta muusta asiasta kyllä. Ei hänen kanssaan voi ehkä tehdä vaikemman tason sudokua mitä lehtihyllystä löytyy.. mutta voisiko olla niin,että hän voisi opettaa sinulle jotain? Näkemään ehkä asioita eri tavalla?
Entä esim. lyhytkasvuinen tai sokea? Ei heitä tarvitse paapoa tai auttaa joka välissä, he ovat vammastaan huolimatta aikuisia ihmisiä jotka osaavat pyytää apua tarvittaessa. Toisaalta, minusta ainakin osoittaa erittäin suurta (asenne)vammaisuutta jättää auttamatta jos he sitä pyytävät.

Ja vielä tuohon otsikkoon.. erilaisuus,vai onko sitä? Itse en ainakaan pidä esim. vammaisia jollain tavalla erikoisina tai eirlaisina, minusta on normaalimpa että yhteiskunnassa on erilaisia ihmisiä, kuin se,että on erikseen erilaisia ja normaaleja.

Tai miksi niin moni pitää esim. työtäntä ruokajonossa asioivaa ihmistä huonopana kuin itseään?
Moni varmasti ajattelee, että hänen joutumisensa työttömäksi, sossutuilla eläväksi ruokajonosta leipänsä hakevasi yhteiskunnan pummiksi on omaa vikaa.. entä jos niin ei ole? Entä jos sen kaiken takana on esim. tapaturma, joka vei työkyvyn joka vei työpaikan.. ja tapaturman tai vamman hoito vei rahat. 
Entä, jos se kaikki on ensi viikolla sinun todellisuutta? vammaudut kolarissa, niskaasi tipahtaa katolta lunta ja selkärankasi vammautuu?
Miksi katsot halveksivasti laitapuolen kulkijaa joka pitää sinulle auki ovea tullessasi ulos kauppakeskuksesta? Kuinka moni niistä hänen edellään tai jäljessään kävelevistä pukumiehistä ehti tehdä saman,vaikka se olisi vaatinut heidän aikaansa vain 10 sekuntia. Soitko tälle laitapuolen kulkijalle edes hymyä kiitokseksi oven auki pitämisestä?

Itse olin n. pari viikkoa sitten kauppakeskuksessa käymässä,eräs tälläinen laitapuolen kulkija tuli luokseni ja kysyi voinko auttaa, kysyin että millä tavaoin (itse en heille kyllä suostu esim. viinaa hakeman, jos ovat itse siinä kunnossa etteivät sitä saa ostettua, mutta muuten voin kyllä auttaa). Mies työnsi käteeni 70 senttiä, ja pyysi hakemaan kauppakeskuksen kaupasta ranskanleivän, koska häntä ei päästetty ulkonäkönsä takia sisälle. Tämä ihmetytti minua,sillä mies oli varsin siisti, ei tuoksunut alkoholita,tai  miltään eritteiltä, ei ollut mielestäni humalassa lainkaan, vaatteet olivat ehjät, housut ehkä hieman likaiset, mutta ehjät. (millä ihmeen perusteella tältä kiellettiin kaupassa asiointi? en toki voi tietää onko hän kaupan vakiovaras tms.) Miehestä kyllä näki,että hän oli viettänyt mahdollisesti pidempäänkin aikaansa muualla kuin lämpimässä asunnossa.
Hain miehelle leivän, ja kun vein sen hänelle, hänen silmänsä kostuivat, siitä,että vielä on ihmisiä jotka ovat valmiita auttamaan. Onko se oikeasti näin harvinaista?

Vammaisuus ei tartu, asennevammaisuus kyllä..